lauantai 17. maaliskuuta 2012

Olohuone

Muistin tänään että aikoinaan lupailin tehdä juttua kotimme sisustuksesta... Se tuskainen makkariprojekti oli jutunaiheena useammankin kerran. Tuulikaappi, eteisaula, keittiö, kodinhoitohuone, oma työpöytänurkkaukseni ja tyttäreni Lempin huone ovat myös jo olleet esillä. Jatkan nyt tänään vaikka täältä työpöytänurkkauksen jatkona olevasta olohuoneesta... Tai taitaa tämä minun nurkkaukseni paremminkin olla jatkoa olkkarille :)

Olohuone oli käytännössä tässä kuosissa kun muutimme taloon noin 15 vuotta sitten. Edellinen asukas oli uudistanut 70-luvun tapetit ja katon mäntypaneelit valkoisella maalilla, paljeovia oli poistettu ja tilalle rakenneltu kasarikaaria. Lattiamateriaalina edelleen alkuperäinen tammiparketti. Olohuone on etupäässä musiikin kuuntelua varten. Televisio on takkahuoneessa toisella puolen taloa joten äänet eivät käytännössä häiritse puolin tai toisin.



Ruokahuoneesta olkkarin suuntaan. Valoiksi asensimme Topin varastomyymälästä löytyneitä Nokia kiskoja & spotteja. Kymmeniä metrejä kiskoja, muuntimia ja erilaisia suunnattavia valoja, hintaa 100 vanhaa markkaa.  Isojen ikkunoiden alla Lundia hyllyä, samaa sarjaa myös stereotornina. Nämä Lundiat ja stereot olivat niitä 15 vuoden takaisia hankintoja ja valinta olisi ehkä nykyään jotain muuta... No, Technicsin laitteet toimivat hyvin ja isot Jamo-kajarit edelleen loistokunnossa.




Näkymä omasta työpöytänurkkauksestani. Etualalla vanha Sony putkitelkkari joka lapsilla "videotykkinä". Kukkapuro Karuselli tuolit (ymmärtääkseni ovat vanhaa Haimi sarjaa) löytöjä kierrätyskeskuksesta 50€/kpl, vanhat ryijymatot myös kierrätyksestä, muistelisin että 5€/kpl, verhotkin kierrätyslöytöjä, 4€/kpl. Aikoinaan soittelin pianoa aktiivisesti, nyt jäänyt ihan... Virittää ainakin pitäisi ennenkuin viitsii kantta avata...




Kaani nahkainen kulmasohva, heräteostos Hyvinkään Valtakalusteen loppuunmyynnistä. Ovh oli jotain viiden tonnin hujakoilla mutta olikohan -80% poistona jotain 1500€. Käsittelen nahkana pari kertaa vuodessa suoja-aineella ja on edelleen ihan puhdas. Artek mx800b sohvapöytä oli mieheni ja minun yksi ensimmäisiä yhteisiä hankintoja. Poikkeukselllisesti uutena ja täyteen hintaan hankittu :D




Nyt pöydällä punasävyisiä kynttilöitä.




Voimatauluni: Borondinin baletti-sarjaa. Ensimmäinen tauluhankintani tähän kotiin.




Lasten käytössä oleva vanhojen vhs-videoiden katseluun jätetty telkkari. Takana näkyy oman nurkkaukseni tauluseinää.




Lundia kirjahyllyä. Jemmassa myös vanhoja sisustus- ja puutarhalehtiä. Jokunen vetotaso cd-levyille.




Ystävältä saatuja Maria Drockila kynttilöitä.




Stereotason päällä kirpparilöytöjä.




Ike Lack-hyllyssä etnisiä juttuja. Punainen tuoli Pekingistä, loput kierrätyskeskuksesta.




Lasten 1-vuotis kuvat.




Sohvalla Ikea lampaantaljoja ja luonnonvalkoisia tyynyjä.




Lasiesineitä. Lähes kaikki kierrätyskeskuksista.




Kipsipatsas kierrätyskeskuksesta 5€.



Huoneen isot ikkunat ovat etelän suuntaan joten tila on ihanan valoisa. (Paitsi nyt tänään pilvihöttöisenä päivänä :) Olen miettinyt pianon siirtämistä johonkin muualle ja sen tilalle haluaisin ison (Siis tosi ison) peilin jollain näyttävillä kehyksillä... Idea jäänyt itämään erään vaatekaupan sisustuksesta.



Päivitys ja lisäkuva sunnuntai-aamu klo 9. Ihana kevätaurinko olkkarissa, kuvanäkymä omalta työtuolilta.


Tulppaanit aamuauringossa. Ja tulppaanien takana joululahjaksi saamani punainen vehka. Kukkii edelleen ihan yhtä punaisin kukin kuin jouluaattona :)

6 kommenttia:

  1. oih kukkapuroa ja aurinkopulloja! Me like!

    VastaaPoista
  2. Monta designhelmeä! :) Nauratti nuo kasarikaaret! :D Kun ostimme vuosi sitten tämän meidän 80-luvun talon, huitaisin ensimmäisenä vasaran läpi meidän kaaresta! Se oli sinetti sille, että se kaari varmasti lähtee pois. Meillä oli vain yksi pieni kaari ja se näytti paikassaan jotenkin koomiselta, joten se oli saatava pois.. :)

    VastaaPoista
  3. Kaunis koti teillä :).
    Minä myin pianoni reksillemme, sitä ei vain tullut enää soitettua ja koska meillä on mieheni projekteja varten samanlainen laite kuin Lenni-Kallella (näin minulle on kerrottu), niin soittelen sit sillä, kun siltä tuntuu.

    VastaaPoista
  4. Ihanan näkösiä nuo tulppanit kun aurinko paistaa ikkunasta. Onse kevät vaan kiva!

    VastaaPoista
  5. Kaunista, tyylikästä, klassista! Jos jonakin aamuna heräät eikä tuota sohvaa eikä noita karusellituoleja enää ole, ne on sitten meillä...

    VastaaPoista
  6. kiva löytö nuo karusellit. Saa varmaan 4000e kpl tänäpäivänä noista.

    VastaaPoista