torstai 26. huhtikuuta 2012

Savinaamiovinkkejä

Pari toimivaa ja hyvää savivinkkiä. Nämä opin Turkin matkallani.

Yksittäisten näppylöiden/finnien hoito: Sekoita kämmenellä pieni määrä savea ja tippa-pari vettä. Jätä seos paksuhkoksi. Laita savipuuroa pieni kokkare näppylän päälle ja jätä vaikuttamaan yön ajaksi.
Olen testaillut toimivuutta ja auttaa. Pienet näppylät kuivahtavat hyvin. Minulla on ollut jokunen isompi ja syvempi pauka, mutta nekin ovat aina aamulla savinaamion jäljiltä rauhoittuneet. Eivät ihan yössä häviä, mutta savi tuntuisi hellittävän punoitusta ja laskevan näppyä.
Toisinaan savikökkönen pysyy näpyn päällä aamuun saakka. Pieniä savipalasia toki irtoilee ja jää sänkyyn. Kuivat savikokkareet on kuitenkin helppo aamulla pyyhkäistä lakanalta ja kun eivät mitään varsinaista "likaa"  ole, niin eivät minun yöuniani ainakaan häiritse :)


Kasvojen ihon kuorinta: Sekoita savea johonkin hyvään öljyyn. Itse olen kokeillut sekoittaa savea apteekista saatavaan Ceridal-ihonhoitoöljyyn. Nyt otin kokeeksi käyttöön manteliöljyä.
Vihreä kosmetiikka-savi on hienojakoista, siinä ei ole ihoa kuorivia "kokkareita", eikä siis toimi kuorinta-aineena. Turkista ostamani savi on hiukan rakeista ja sopii hyvin myös kasvojen ihon kuorintaan. Jos satut lomailemaan Turkissa niin naamioihin käytettävä savi on siellä hyvin edullista ja sitä myydään kaikissa isoissa marketeissa.
(Myös sokerivahat ovat edullisia, nekin kannattaa sisällyttää Turkinmatkan ostoslistaan.)



Ja tietysti savi on ihoa puhdistava, rauhoittava ja hoitava aine ihan perinteisenä naamiona. Oma kokemukseni on että kaoliinisavi / ruususavi toimii parhaiten sekoitettuna esim. luonnonjogurttiin. Seoksesta tulee paksumpi ja kiinteämpi, se ei myöskään varise kuivuessaan kasvoilta niin helposti kuin veteen sekoitettu savinaamioseos.

Naamioksi käytettävän saven voi sekoittaa esim näin:
kananmunankeltuainen, (kuivaihoiselle)
kurkunmehu (rasvaiselle iholle)
maustamaton jogurtti & muutama tippa sitruunaa (harmaalle ja väsyneelle iholle)
maustamaton jogurtti & munanvalkuainen (rasvaiselle iholle)
avokado (kuiva- ja normaali-ihoisille)
banaani (kuiva- ja normaali-ihoisille)

Monta muutakin hyvää savinaamion seosainetta löytyy keittiöstä. Hyvä aiheeseen liittyvä kirja on Kristiina Ounapuu ja Anu Ranta Kosmetiikkaa kotikonstein. Sieltä olen poiminut vinkkejä ja tietysti tuttuun tapaani niitä sitten jalostanut omiin rutiineihin sopiviksi :)

Aamunaamio: Se väsyneen ja harmaan ihon pelastaja, savea, jogurttia ja sitruunaa... Auttaa :)


3 kommenttia: