keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Kasvissyöjän makkarakeitto / sopa de chorizo

Tähän soppaan osui nyt montakin sattumaa: Se on osa Buzzador Hälsans Kök -blogikampanjaa, johon ilmottauduin mukaan. Kampanjaohjeessa oli lueteltu tuotteita, joista toivottiin käyttäjäkokemuksia. Oman paikkakuntani S-Marketista löytyi niistä ainoastaan yhtä laatua, Falafel-pyöryköitä. En halunnut rajoittaa  testausta viiteen pakettiin falafelleja, joten toiseksi testattavaksi otin Hälsans Kök Soija Chorizo-makkaroita.
Chorizo on espanjalainen, usein aika tulisestikin paprikalla maustettu makkara. Jatkoin siihen liittyen minulle tuttua Espanja-teemaa ja tein keiton espanjalaiseen sofrito-pohjaan.

Ja näin valmistuu espanjalaisen ex-anoppini valvovan katseen alla moneen kertaan harjoiteltu, mutta nyt suomalaiseen makkarakeittoon muunneltu sofrito:

2 rkl kylmäpuristettua oliiviöljyä (reilu loraus)
2 isoa sipulia pieneksi pilkottuna
5 valkosipulin kynttä viipaloituna
1 vihreä paprika pieneksi kuutioituna (korvasin punaisella)
5 tomaattia pieneksi pilkottuna (korvasin rasiallisella pakastettuja kirsikkatomaatteja ja 40g tomaattipyrettä) tai noin 2dl luomutomaattimurskaa tai Pirkka luomu tomaattikastiketta
1 iso porkkana pieneksi kuutioituna
1 laakerinlehti
1rkl paprikajauhetta
1/2tl rouhittua mustapippuria

Kattilaan reilu loraus öljyä ja kohtuullinen lämpö. Kuullotetaan aluksi sipulit ja valkosipulit. Lisätään paprikasilppu. Kun ne ovat hiukan pehmenneet, sekaan lisätään porkkana, tomaatit ja mausteet. Jätetään hautumaan kohtuullisella lämmöllä noin parikymmentä minuttia. Porkkana ei kuulu sofritoon ollenkaan, mutta suomalaiseen makkarakeittoon mielestäni kuuluu :)

1kg perunoita
1 luomu kasvisliemikuutio
1 pussi Hälsans Kök Soija Chorizomakkaroita
Persilja- ja ruohosipulisilppua
Tarkista suola vasta makkaroiden lisäämisen jälkeen

Sofriton hautuessa kuoritaan (luomuperunoita ei tarvitse kuoria) ja pilkotaan perunat. Huuhtele perunoista tärkkelys ja lisää ne noin parikymmentä minuuttia hautuneen sofriton sekaan. Pyörittele perunanpaloja kattilassa jokunen minuutti jotta ne saavat makua tomaatti-sipuli-pohjasta. Lisää vettä sen verran että kasvikset peittyvät reilusti ja yksi kasvisliemikuutio.
Jätetään kiehumaan hiljalleen kunnes perunat ovat aldente.

Makkara pilkotaan ja ruskistetaan pannulla öljytilkassa. Lisätään keittoon kun perunat ovat "viittä vaille" kypsiä. Koristellaan vielä persiljasilpulla.


Pakastan syksyllä puutarhan ylijäämä kirsikkatomaatit paloiteltuna. Vaikka vetistyvät hiukan pakastettaessa, käyvät erinomaisesti tomaattipohjaisiin keittoihin ja patoihin. Kun käytän pakastettuja tomaatteja sofritoon, lisään hiukan tomaattipyrettä. Jos käytät kaupan tomaattimurskaa, pyrettä voit lisätä hiukan tai jättää pois - maun mukaan :)

Sipulit ja muut kasvikset kuullotetaan - eikä haittaa vaikka kevyesti ruskistuvatkin.









Tämä on ihanan tuhti ja lämmittävä kylmän päivän keitto. Makkaroita ei kasvismakkaroiksi hevin tunnista.

Soijamakkarat olivat minulle ihan uusi tutttavuus. Yllättävän makkarankaltaisia olivat ihan pelkiltäänkin maisteltuna.

Ainesosaluettelo on sellainen jota omassa keittiössäni harvoin löytyy - eli siis pitkä. Siitä ei kuitenkaan näin amatöörin silmiin osu yhtään "haitallista" ainesosaa.
Hälsans Kök Soija Chorizo-makkarat sopivat ovo-vegetaarista ruokavaliota noudattavalle. Vehnäproteiineja siitä löytyy joten gluteenittomaan ruokavalioon eivät sovi.

Kokonaisuudessaan yllättävän hyvä tuote. Pakkaus sisältää 4kpl grillimakkaran kokoisia makkaroita. Sulatin ja avasin kaksi pakettia mutta huomasin että yksi paketti riittää oikein hyvin noin kolmen litran keiton makkarosuudeksi. Paketoin ylimääräiset makkarat jääkaappiin ja niistä riittää pohja-aines johonkin toiseen makkararuokaan.

Buzzaus on minulle yksi mukava harrastus muiden joukossa. Buzzaajana saan silloin tällöin testattavaksi uusia mielenkiintoisia tuotteita. Mitään palkkaa touhusta ei makseta, mutta kivat tuotepaketit toimivat kannustimena.
Uusia buzzadoreita rekrytoidaan jatkuvasti. Jos innostut aiheesta niin voit ilmottautua TÄÄLLÄ.
Juttuja aiemmista buzzauskokemuksistani ja lisätietoa aiheesta löydät TÄÄLTÄ.

kasvismakkarakeitto / sofrito keiton pohjana /                                                            

6 kommenttia:

  1. Oletko vielä töissä Katriinan kaupalla?

    VastaaPoista
  2. Näyttää aivan älyttömän hyvältä:) Nam!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli hyvää. Kannattaa kokeilla tätä sofrito-pohjaa keittoihin.

      Poista
  3. Olipas mainiota soppaa! Sopivasti lämpöä ja mukavasti kasviksia. Kiitos reseptistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Kiva kuulla että maistui. Tätä espanjalaista sofrito-pohjaa olen käyttänyt aina makkara- ja nakkikeittojen pohjana (siis silloinkin kun vielä valmistin liharuokia). Lapsetkin aikanaaan kouluun mennessään ihmettelivät ihan "kirkasta nakkikeittoa" :)

      Poista