perjantai 27. syyskuuta 2013

Viiden litran pakastusrasia

Kylmäpuristettu pastöroimaton omenamehu täytyy pakastaa. Olen huomannut että yksinkertaisinta se on samoissa viiden litran vesikanistereissa, joihin sen lirutan mehuasemalla. (Tarkennuksena nyt kuitenkin vielä: Tämä vinkki on suunnattu joko mehun suurkuluttajille tai parista henkilöstä ylöspäin perhekunnille :)


"Kertakäyttöiset" vesikanisterit ovat yllättävän kestäviä. Meillä ne ovat olleet käytössä jo vuosia, kertaakaan ei ole korkki tai kannu pettänyt. Kun mehukanisterit pakkaa pakastusvaiheessa väljästi pakastimeen ja säätää supertehon päälle, ovat ne seuraavana päivänä jo umpijäässä.
(Viiden litran mehumäärälle pitää jättää parin desin laajenemisvara.)

Jäätynyt viiden litran mehumötkäle jääkaappiin. Se sulaa hissuksiin jääkaapissa ainakin kolme-neljä vuorokautta. Jäinen mehu säilyy jääkaapissa huomattavasti paremmin kuin pikkurasioissa sulateltu mehu - tuorepuristettu omenamehu kun muuttuu siideriksi aika äkkiä :)
Tällä konstilla mehu säilyy täysin tuoreena ainakin lähemmäs viikon - en tiedä pidemmästä ajasta - mehu kun tekee kauppansa ja viisi litraa hujahtaa meillä muutamassa päivässä.
Tämä on tietty semmoinen vitamiinilataus että ihan jatkuvasti mehukanisteria ei edes tarvitse laittaa tarjolle. Maistuukin paremmin kun välissä on aina muutama mehuton päivä.

Sulavan mehukanisterin alle kannattaa laittaa puhdas pyyhe johon ulkopinnan huurteesta irtoava vesi imeytyy. Kanisterista voi kaataa sulaneen mehun erilliseen kannuun - siitä se on helpompi ottaa lasiin ilman että jokakerta tarvitsee liikutella isoa pänikkää.

Kaikilla ei ole omenoita joista tätä ihanaa mehua saa - mutta paljon on myös omenapuiden omistajia, joilla sato päätyy kompostiin tai maamonttuun. Mehustaminen on se kaikkein helpoin ja nopein tapa säilöä sato. 

Pakastimia saa edullisesti käytettynä. Itse ostin juuri pari viikkoa sitten 500l Cylindan Tori.fi -foorumilta viidelläkympillä. Pakastin löytyi viiden kilometrin päästä kotoa - aamulla tutkailin ilmoitukset ja illalla pakastin jo nökötti varaston nurkassa. Nyt olen neljän arkkupakastimen onnellinen omistaja :)

5 kommenttia:

  1. Herkullisen näköistä mehua - oikein tuli vesi kielelle.
    Tänä vuonna en itse tehnytkään, kun omenoihin tuli muumiotautia ja ollaan melkein syöty hyvät suoraan puusta. Mustarastaat kyllä tuli tehokkaasti auttamaan viime viikkoina - syödään niitten kanssa kilpaa :-)
    Enpä olisi itse uskaltanut pakastaa noissa vesipäniköissä vaikka meillekin niitä yhdessä vaiheessa kertyi. Hyvä neuvo sinulta taas !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Marru :)
      Ainakin osan mehuja voi hyvin laittaa näihin isoihin päniköihin. Mehu säilyy paljon paremmin jääkaapissa kun pönttö on puolijäässä monta päivää.
      Meillä ei ollut muumiotautia tänä kesänä pahasti ollenkaan - eikä matojakaan. Voin sanoa että ihan täydellinen harrastelijan sato.

      Niin ja meidän teehetki senkun venyy... En ole käynyt kaupungissa kuin pari kertaa koko kesänä. Kunhan saan tuon pihan pakettiin talveksi niin jää taas enempi aikaa "humputella" :) Nähdään :)

      Poista
  2. Hei,
    Oli pakko kirjoittaa sinulle kun luin tyttäresi Merenhelmen blogia ja hänelle kun ei voi enää anona kommentoida, että miten tyttäresi kuvat oikein otetaan kun nytk.in hänellä oli asukuvat, ja hän aikoo pukea asukokonaisuuden tullessaan teille, mutta Kuvathan on otettu TEIDÄN pihalla kuten suurin osa muistakin kuvista. Ei oikein aina ymmärrä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei vaan :)

      Aina kun vaan mahdollista niin Veeran pikkusisko ottaa kuvat täällä kotona - Linnea on hyvä valokuvaaja.
      En nyt tiedä ymmärsinkö kysymystäsi ihan oikein - kyllä Veeralla on vaatteet päällä vielä kotiin tullessakin :)
      On Linnea ottanut Veerasta joskus viikonloppuna kuvia joissa on joku uusi vaate tms. tai seuraavan päivän asu - siis millä lähtee takaisin kouluun.

      Kerron Veeralle terveiset niin voi selventää jos minä en osannut vastata :)

      Poista
  3. Olet varmaan kokeillut tehdä tästä mehusta luomusiideriä..? Tietenkin omaan käyttöön!

    VastaaPoista