sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Hävikkiviikon kaalikeitto

Vielä ehdin mukaan tällä viikolla pinnalla olleen Hävikkiviikon viettoon omalla keittovinkilläni :) Tässä tarjolla kaalikeitto, johon on käytetty sen "oikean" kaalikeiton hukkapalat - ja vähän muutakin tavallisesti kompostiin heilahtavaa ainesosaa. Lopputulos on yhtään valehtelematta vähintäänkin tosi hyvä.

Mausteinen kaalisosekeitto
2 sipulia (lohkoina)
2 valkokaalin kantapalaa (ohuina viipaleina)
1 parsakaalin varsipala (ohuina viipaleina)
10 lehtikaalin varsipalat (pätkittynä)
1/2 tuorechili (pieneksi paloiteltuna)
1 yksikyntinen valkosipuli (pieneksi paloiteltuna)
2cm pala tuoretta inkivääriä (pieneksi paloiteltuna)
2 rkl oliiviöljyä
1 keskikokoinen kesäkurpitsa (paloiteltuna)
1,5l vettä
1rkl kasvisliemifondia
2 mm Masajo ruususuolaa
ripaus rouhittua mustapippuria
2,5dl kookosmaitoa
Tuoretta persiljaa / korianteria (silputtuna)

(Tässä reseptissä näitä aineksia - mutta  voit varioida ohjetta ihan olemassaolevan jääkaapin sisällön mukaan. Usein käytän vain kaalinkantoja, sipulia, valkosipulia, jokusen perunan, mausteita ja kookosmaitoa.)

Lohko sipulit ja valkosipuli. Viipaloi kaalin ja parsan kannat (aika ohuiksi viipaleiksi, jotta varsikuidut eivät jää pitkiksi rihmoiksi sosekeittoon). Paloittele lehtikaalin ruodit. Silppua tuore inkivääri ja chilipala (poista siemenet).
Laita kattilaan öljy. Lisää kaikki kasvikset ja mausteet. Kuullota kaikkia keskilämmöllä ainakin kymmenisen minuuttia (voivat kevyesti ruskistuakin) ja lisää paloiteltu kesäkurpitsa (älä kuori). Pyöräytä vihanneksia vielä hetki. Lisää vesi ja mausteet.
Veden määrä on sopiva suunnilleen kasvisten tasolla. Keittele hiljalleen noin 30-45min - tai kunnes tiukimmatkin kantapalat ovat pehmenneet. Ihan pehmeiksi niitä ei tarvitse yrittääkään keittää - sauvasekoitin kyllä hoitaa loput :)
Lisää kookosmaito, kiehauta vielä ja soseuta samantien. Valmista.
Lautaselle tuoreyrttisilppua.

Makea kookosmaito on täydellinen makupari kirpakoille kaalinkannoille. Inkivääri ja chili tuovat keittoon lämpöä ja ripauksen tulisuutta. Kesäkurpitsa pehmentää keiton rakennetta. Maidoton kasviskeitto sopii myös vegaaniruokavalioon.



Ja vielä täsmennän reseptin ainesosia: Kaikkia perusvihanneksia voi vaihtaa niihin, mitkä nyt itsekullakin ovat jääkaapin "kantakippoon" viikon aikan kertyneet.

"Kantakippo" on tätä keittoreseptiäkin parempi hävikkivinkki. Jääkaapissa olevaan kannelliseen kulhoon (tai pussiin) kerätään muutaman päivän aikana kaikki kuitupitoiset ja maukkaat kanta- ja varsipalat, joita ei voi ruoanlaitossa juuri sillä hetkellä hyödyntää - ja jotka valitettavan usein heilahtavat kompostiin.

Valko- ja punakaalin kannat ovat perinteistä kompostikamaa. Ihan turhaan - ohuiksi viipaloituna sopivat täydellisesti sosekeittoihin tuoden arvokkaan kuitulisän - ja täyteläistä makuakin.

Lehtikaalin ruodit, mangoldin ruodit, mausteyrttinippujen tai -ruukkujen varsiosat - nekin ovat säästämisen arvoista kippotavaraa.

Parsakaalin varsista esimerkki: kuvissa Lidlistä ostettu kotimainen parsakaalipala 1,49€. Mielestäni aika kova hinta pienelle vihannespalalle. Ihan käsittämättömän siitä tekisi se, että heittäisin kovan keskivarren kompostiin.... Varren paino oli tässä tapauksessa aika tarkalleen sama, kuin ihan reiluihin varsiin jätetyillä kukinnoilla. Heittämällä puolet parsaa pois, parsakaalin nuput olisivat kustantaneet käytännössä tuplahinnan...




Kuullottelen sosekeittojen ainekset aina öljyssä ennen nesteen lisäämistä - mielestäni kuullotus tai jopa kevyt ruskistaminen tekee keitosta täyteläisemmän makuisen.
Hävikkiviikko herättelee meitä tarkkailemaan poisheitettyjen elintarvikkeiden määrää, joka on vuodessa noin 23kg roskiinmenevää syömäkelpoista ruokaa / henkilö.

Minä muistutan mm. tässäkin keitossa käytettyjen ainesten "tapahävikistä" - kuinka paljon heitetään pois käyttökelpoisia raaka-aineita (kuoria, kantoja, siemeniä, varsia...) vain, koska niin on tapana tehdä?
Omaan silmääni särähtävät aina pahasti kokkiohjelmien suurieleiset kompostiinheilautukset - huiskis - sinne vaan sikinsokin sankoon komeassa kaaressa kurkkujen sisukset ja yrttinippujen loput, kesäkurpitsan- ja juuresten kuoret, kantapalat ja muut...

"Roskiin heitetty ruoka kuormittaa ympäristöä valtavasti. Samalla se tekee lovea lompakkoon ja nostaa perheiden ruokakuluja. Kotitalouksissa roskiin joutuva ruoka tarkoittaa rahassa keskimäärin 125 euroa. Niinpä neljän hengen perhe hukkaa vuodessa jopa 500 euroa."

Ruoka - erityisesti luomulaatuiset kotimaiset kasvikset ovat mielestäni sen verran hinnakasta herkkua, että kompostiin en halua heittää yhtään käyttökelpoista osaa.

Kyseenalaista sinäkin kompostointi ja tee kerran viikossa oma kantakeittosi :D



 hävikkiviikko resepti ohje kaalikeitto / kasviskaalikeitto kaalisosekeitto / maidoton vegaani sosekeitto / kaali ja kookos /

11 kommenttia:

  1. Keitto näyttää hyvältä!

    Meillä tosin on komposti, mutta kaikki tuollaiset kaalinkannat ja ruodit annetaan kaneille. Kanit kasvavat isoiksi ja sitten ne syödään. Luista keitetään liemi. Jos kaninteurastus osuu kesäaikaan, teurasjätteet annetaan kanoille. Valitettavasti kesäkanamme lähtivät tänään takaisin kotifarmille, joten nyt on kierrätyksessä aukko. Joudumme kompostoimaan teurasjätteet. Käy se niinkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaneille ei saisi syöttää kaalia! Ja tuo kuulosti ihan kamalalle kun ajattelin niin en ikinä voisi syödä kaniani! :/

      Poista
    2. Hei Keskeneräinen, voiko kaneille antaa kaalia? Minä olen luullut, ettei voi... olen mielestäni jostain lukenut niin, tulisko niille niistä vatsakipuja tms...?

      Ja Johannalle kiitos taas hyvistä vinkeistä! Mutta mihin sinä käytät kesäkurpitsan ja juuresten kuoret?? (Paitsi jos käytät juurekset ja kesäkurpitsat kuorineen.)

      Poista
    3. Wau mikä soppa!
      Minä annoin lihakaneilleni viime talven kaalia noin kerran viikossa. Olen lukenut joskus jostain, että mahat saattavat mennä sekaisin liiasta kaalinsyömisestä. Samoin kananmunat saattavat alkaa maistumaan kaalilta, jos sitä on jatkuvasti tarjolla.
      Minä keittelen juuresten, sipuleiden ym kuorista kasvislientä, jota sitten käytän keitoissa ja kastikkeissa. Lisään kuorten joukkoon maustepippureita ja laakerinlehtiä. Yrttejäkin voi sujautaa sekaan!
      Raa'at perunankuoret meillä syö nykyään lehmä.

      Poista
    4. Kiitos kommenteista :)

      Kanin ruokintaan en osaa sanoa minä mitään, mutta sen verran vinkkaan, että kannattaa käydä lukemassa Keskeneräisen tarinoita lihan tuotannosta - myös siitä kanin kasvatuksesta.
      "Kun minä nyt kerran katson oikeudekseni syödä eläimiä, pidän sitten edes huolen, että niitä kohdellaan hyvin niiden elinaikana."
      -Keskeneräinen

      http://keskener.blogspot.fi/search/label/lihan%20tuotanto

      Poista
  2. Kiitos ihanasta ja elämänmakuisesta blogista. Ja herkullisista ruokaohjeista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle RouvaK päivää piristäneestä kommentista :)

      Poista
  3. Ihana (ja järkevä) kaalinvarsikeitto. Minä puolestani käyttelin porkkanan lehtiä hävikkiviikon reseptissäni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Paula :)

      Kaalinkannat sosekeitossa eivät ole pelkästään hävikin hyödyntämisen kannalta hyvä valinta - vaan ihan siksi, että sopivat sosekeittoon tosi hyvin. Eka kertaa kun joskus kantakeittoa kookosmaidolla tein, niin mieskin ihmetteli moneen kertaan että mitä tässä nyt on, kun on niin hyvää :D

      Poista
  4. Asiaa puhut. Keitto sai veden herahtamaan kielelle, varmasti toteutan ohjeesi mukaan lähiaikoina. Blogiasi on kiva lukea ja joka kerta oppii jotain uutta, kiitokset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)

      Kannattaa kyllä kokeilla tätä - eikä ole edes kallis kokeilu :)

      Poista