maanantai 15. heinäkuuta 2013

Sadonkorjuupiiras - gluteeniton

Mainostan taas tätä ihan parhaaksi havaitsemaani suolaisen piiraan pohjaa - tänään siihen tuunautui kasvispiiras. Olen jo kerran aiemmin postaillut tähän piiraspohja-aiheeseen liittyen suppilovahveropiiraan, mutta silloin vielä vanhaan malliin eli vehnäjauhoihin. 
Nykyisin kokeilen vanhoja hyviksi havaittuja reseptejäni gluteenittomina, eli kuiva-aineena on ollut pääsääntöisesti tattari jauhona, rouheena ja hiutaleina. Väliinsä sekoitan joukkoon riisi-, peruna- tai mantelijauhoa.

Pidemmittä puheitta, tässä pohja-ainekset:
100g voita (huoneenlämmintä)
3rkl perunamuusijauhetta
3rkl maitorahkaa
2dl tattarijauhoa (tai kuten nyt 1 1/2dl tattarijauhoa + 2/3dl tattarirouhetta)
2rkl vettä

Ainekset sekaisin sähkövispilällä - lopuksi sekaan vesi - pyöritys tasaiseksi. Taikina painellaan piirakkavuokaan ja rei'itetään haarukalla. Työnnä vuoka 200°C uuniin esipaistumaan noin 10min.
Taikina kannattaa nostella ihan reilusti yläreunan tasolle muuten reunat saattavat vähän rullautua esipaistettaessa.

Sillävälin kun pohja paistuu, juokse kipinkapin kasvimaalle ja kerää mitä löytyy.
Minulla tälläkertaa:
1 pieni kesäkurpitsa
4 värikästä mangoldin vartta (olisi mahtunut useampikin)
2 kevätsipulia varsineen
15 kirsikkatomaattia

Pilkotut ainekset ja puolitetut tomaatit levitellään esipaistetulle pohjalle.

Ja muna-kerma-juusto-seos tänään:
1/2 paketti Aurajuustoa murustettuna
1dl raastettua juustoa (tänään Mustaleimaa)
2dl kuohukermaa
1dl maitoa
3 munaa
Ripaus yrttimaustetta, mustapippurirouhetta ja paprikajauhetta

Kaikki ainekset sähkövispilällä sekaisin. Kaada seos esipaistetulle pohjalle leviteltyjen täytteiden päälle. Takaisin uuniin, 200°C noin 40min. Jos pinta tuntuu tummuvan liikaa, laita piiraan päälle hetkeksi leivinpaperi.

Tuplamäärä taikinaa on sopiva määrä pellilliselle suolaista piirakkaa. Huomasin että vehnäjauhoihin tehty pohja on helppo kaulia, mutta tattarijauhopohja on kätevämpi taputella jauhotetuin (tattarijauhotetuin :) käsin piirakkavuokan pohjalle.

Pohjataikinan määrää on helppo muuttaa isommaksi. 3rkl vastaa noin 1/2 dl. Eli esim pellilliseen pohjataikinaa, maitorahkaa ja muussijauhetta laitetaan noin 1dl kumpaakin. Juhlia varten piiraspohjat voi hyvin tehdä valmiiksi ja painella vuokiinkin jo edellisenä päivänä. Myös esivalmistellut täytteet ja muna-kerma-juustoseokset voi laittaa jääkaappiin odottelemaan. H-hetkenä ei tarvitse kuin heitellä vuokia uuniin ja juhlaväki saa uunilämmintä piirasta pitkin päivää.







Katsokaa nyt oikein läheltä näitä kesän värejä :)

Esipaistettu pohja.




Uuniin

ja uunista ulos :)


5 kommenttia:

  1. Kuulostaa hyvältä :) Kiitos linkistä myös tuohon sieniversioon !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja kiitos :)
      Se myös maistui hyvältä... Ei ehtinyt vuoka edes jäähtyä kun sai jo heittää tiskiin :)
      Eka kertaa kokeilin tattariin tätä piiraspohjaa. Hyvin toimi. Hieman eri rakenne kuin vehnäversiossa - sanoisin että ei ainakaan huonompi. Tumma väri sopi jopa paremmin suolaiseen piiraaseen ja taikina oli tosi mureaa. Kokeilepa kun seuraavan kerran värkkäät piirakkaa.

      Poista
  2. Oi miten herkullisen näköistä :)

    VastaaPoista
  3. hei,
    voiko perunamuusijauheen jättää pois tai korvata jollakin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei :)
      Kuule ihan sama juttu tuli minulle mieleen kun viimeksi tein tätä pohjataikinaa. Tämä vanha ohje on kulkenut mukana jo kymmeniä vuosia ja aina vaan olen uskollisesti asiaa sen kummemmin pohtimatta pitänyt kaappijemmoissa perunamuussijauhetta vain ja ainoastaan tätä piirakkapohjaa varten...
      Seuraavan kerran aion korvata sen perunajauholla. En usko että rakenne miksikään muuttuu. Mutta siis se juttu on nyt vielä käytännössä kokeilematta.
      Laitan juttua kunhan ehdin senkin testata, mutta uskoisin että pilalle ei taikina mene vaikka vaihtaisit nyt ihan vaan tällä puheella :)
      Kuiva-aineita tietty tarvitsee aina suunnilleen saman määrän - eli jos et perunajauhoja käytä, niin sitten jotain muuta jauhoa vastaavan määrän.

      Poista