sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Välimerellinen leipä - gluteeniton


Ajatus tähän piirakkavuuassa valmistuvaan leipään lähti yhdestä meidän vakkaripiirakasta.
Pointtina tässäkin leipomuksessa on tuttuun tapaan helppotekoisuus - ja sellainen se onkin. Koneita tai käsiä ei tarvitse sotkea, taikinan sekoitus hoituu vaikka puuhaarukalla ja ainesosia voi muunnella kaapin sisällön mukaan.
Halusin leivästä suolaisen välipalan, joka on helppo ottaa mukaan pikku evääksi. Leipä on kostea ja maukas - mielestäni se ei tarvitse voita tai muutakaan päällistä - on hyvää ihan siltään. Ja pääpointteina tietysti gluteenittomuus ja hiivattomuus.

Ja muunnelkaa toki ohjettta ihan oman maun mukaiseksi. Perusideana leivässä on suunnilleen sama setti kuin helpossa piirakassa - kolme kaikkia pääaineita: Kolme desiä hapanta pohjaa (jogurtti / smetana / kermaviili...), kolme munaa ja noin kolme desiä kuivia aineita (hiutaleet / jauhot / rouheet).
Psyllium on hyvä kuitulähde jota kannattaa käyttää kaikkiin leipomuksiin. Kohotusaineena toimii sooda. Mausteita ja siemeniä voi lisätä oman mielen ja kaapin sisällön mukaan.
Tässä yksi versio - hyvää oli :)

Välimerellinen gluteeniton ja hiivaton leipä  
1dl smetanaa
2dl turkkilaista jogurttia
3 munaa
1rkl psylliumkuiturouhetta
1dl vettä
1dl mustia oliiveja halkaistuna
1dl vihreitä oliiveja halkaistuna
1dl aurinkokuivattuja tomaatteja saksilla pilkottuna
1rkl auringonkukansiemeniä
1rkl öljyhampunsiemeniä
1rkl valkosipulirouhetta (kuivattua)
1tl basilikaa (kuivattua)
1/2 tl rouhittua pippurisekoitusta
1/4tl ruususuolaa
1tl soodaa
2dl Keskisen myllyn gluteenittomia tattarihiutaleita
1dl gluteenitonta kaurajauhoa
1/2dl perunajauhoa
1dl (noin 100g) kuutioitua fetajuustoa

Sekoita aluksi smetana, jogurtti ja munat. Sekoita psyllium ja vesi erillisessä kipossa - anna geeliytyä välillä sekoitellen noin minuutin ajan - kunnes seos on suhteellisen kiinteää - lisää kulhoon ja pyöräytä sekaisin. Lisää sekaan oliivit, tomaatit, siemenet ja haluamasi mausteet. Lisää hiutaleet, jauhot ja sooda - sekoita. Lopuksi kuutioitu feta. Kaada taikina voideltuun (ja tattarirouheella jauhotettuun) noin 20x30cm lasivuokaan. Paista kiertoilmatoiminnolla noin175°C noin 35min.
Anna jäähtyä ja leikkaa kolmiopaloiksi.







Tein tänään kaksi hiukan erilaista taikinaa. Alla olevassa leivässä on tattarijauhoja ja kaurahiutaleita - leipä on tummempi ja enemmän tattarin makuinen.

Lasivuokassa valmistuneeseen leipään vaihdoin ainekset keskenään - tattari hiutaleina ja kaura jauhoina - leipä on huomattavasti vaaleampi eikä tattarin maku erotu enää käytännössä ollenkaan. Jos tattari on uusi tuote, niin siihen on helpoin totutella hiutaleiden ja rouheen muodossa. Lisäsin tähän kokeeksi fetajuustoa - hyvin toimi.

Vasemmalla tattarihiutaleisiin tehty leipä jossa mukana fetajuustoa - oikealla tattarijauhoihin tehty leipä.



En lisännyt taikinaan yhtään öljyä - smetanan rasva riittää. Toisaalta olisin halunnut tehdä leivän kokonaan smetanaan (Cittarista löytyy edullinen iso Deliciest -smetana purkki), mutta rasvan määrää nyt hiukan säästelin käyttämällä jogurttia osana pohjaa :)

Leipä pysyy muhevana ainakin seuraavaan päivään - pidempään sitä ei ole meillä riittänyt...
Leipä on kiva gluteeniton, suolainen eväspala vaikka kaupungille mukaan. Maistuu iltapäivästä teekupposen kanssa - testattu on kaverin kanssa sekin :)

gluteeniton kauraleipä / gluteeniton vuokaleipä / helppo gluteeniton leipä / välimeren leipä gluteeniton / 

8 kommenttia:

  1. Hyvältä vaikuttaa, täytyypä testata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sandra :)
      Kerrohan kitä tykkäsit? Käytitkö tattaria jauhoina tai hiutaleina? Minä en enää paljonkaan erota tattarin makua hiutaleista. Jauhoina lisättynä se tulee vahvemmin läpi.

      Poista
  2. Tämä vaikuttaa hyvältä, kiitos reseptistä. Pitää ehdottomasti testata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Dahlia :)
      Kerropa millaisen setin sinä tästä teit? Ja millainen tuli?

      Poista
  3. Nam, testiin menee. Kiitos! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista - toivottavasti maistui :)

      Poista
  4. Hei tämä näyttää hyvältä! Lisäsin ohjeen kirjanmerkkeihin, menee testaukseen. :)

    VastaaPoista