lauantai 24. elokuuta 2013

Vähän parempi kesäkurpitsa sosekeitto

Tänä vuonna olen vihdoinkin sisäistänyt kesäkurpitsan mahdollisuudet - aiemmin sen ylenmääräinen sato on välillä aiheuttanut keittiössä melkeinpä jonkinasteista ahdistusta :)

Kesäkurpitsa on niin neutraali raaka-aine, että sitä voi käytännössä piilottaa melkeinpä joka soppaan - ruokiin ja jälkiruokiinkin. Kesäkurpitsa sosekeitto on hyvää, mutta ehkä hiukan tylsää ihan siltään.
Tässä hiukan hifistellympi versio:

1 iso / pari keskikokoista kesäkurpitsaa
3 sipulia
1/3 tuorechilipalko
Oliiviöljyä
1 kasvisliemikuutio (itse käytin 2tl Herbamarea)
1 purkki kookosmaitoa
Rouhittua mustapippuria

2dl kuivattuja suppilovahveroita (tai tuoreita noin 1l)
2 sipulia
30g voita

Kiinansipulin varsia (tai ruohosipulia / valkosipulin varsia)
50g vahvaa kovaa juustoa (käytin viime viikkoista Cittarin tarjouslöytöä - Pohjanmeren luomujuusto)

Pilkottu sipuli pyöritellään öljytilkassa hiukan ruskeaksi. Sekaan lisätään paloiteltu kesäkurpitsa, annetaan sillekin hiukka väriä (kevyt ruskistus hävittää "veden" makua) ja pilkottu chilipala.
Kattilaan lisätään vettä vihannesten tasolle ja jätetään kiehumaan matalalla lämmöllä kunnes vihannekset ovat soseutuspehmyitä.
Sillä välin pilkotaan kaksi sipulia ohuiksi viipaleiksi, laitetaan pannulle voin kanssa miedolle lämmölle. Liotetaan kuivattuja suppilovahveroita hetki kuumassa vesitilkassa, puristetaan ylimääräinen vesi lävikössä pois ja lisätään nekin pannulle kun sipulit ovat saaneet aavistuksen väriä. Paistellaan miedolla lämmöllä kunnes sipulit ovat hiukan ruskistuneet ja sienistä on haihtunut vesi pois. Maustetaan ripauksella ruususuolaa ja jätetään odottelemaan lämpimälle pannulle.
Kun vihannekset ovat keittyneet  pehmeiksi, sekaan lisätään kookosmaito ja muutama kierros rouhittua mustapippuria. Soppa sauvasekoittimella sileäksi. Tarkista suola.
Lautaselle annos keittoa. Päälle paistettua sieni-sipuli-sekoitusta hiukan raastettua aromikasta juustoa ja silputtuja kiinansipulinvarsia.

Hyvää ja esittelykelpoista sesonkiruokaa - teen tänään uuden satsin kylään tuleville ystäville. Toinen pariskunnasta on hiukka epäluuloinen sienten suhteen. Erikseen keittoon lisättävät sienet helpottavat ruuanlaittajan menusuunnitelmia :)







Kokeile näitäkin:
Kesäkurpitsa-kookos muffinit
Paistetut kesäkurpitsa viipaleet
Kesäkurpitsaletut
Makaroni-kesäkurpitsapaistos
Sadonkorjuupiiras

Yhteistyössä: Olympus - Pen Lite E-PL5

3 kommenttia:

  1. Kiinnostavaa! KAIKISTA PARAS kesäkurpitsakeitto löytyy täältä:

    http://dzinninajatuksia.blogspot.fi/2011/12/kesakurpitsa-tillikeitto.html

    Muitakin ohjeita samasta blogista hakemalla,

    VastaaPoista
  2. Milloin kokki aloittaa taas työt vai siinäkö se oli?

    VastaaPoista
  3. Nam nam, ei kun sienimetsään nyt (puhun itselleni)

    VastaaPoista